Kansainvälisyys

 

JEDU tarjoaa opiskelijoille monia mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan, niin ulkomailla kuin kotimaassa. 

Kotikansainvälisyys

Kotikansainvälisyys tarjoaa kansainvälisyystaitoja kaikille. Se voi olla esimerkiksi kansainvälisten tapahtumien järjestämistä ja ulkomaisten opiskelijoiden tutoreina toimimista, maahanmuuttajaopiskelijoihin tutustumista, kielten harrastamista ja vieraisiin kulttuureihin perehtymistä. JEDUssa vierailee vuosittain ulkomailta myös asiantuntijoita opettamassa ja ohjaamassa opiskelijoita. Ota yhteyttä KV-yhdyshenkilöön, jos haluat osallistua vierailijoiden ohjelmiin ja kansainväliseen toimintaan.

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ulkomailla

Oletko kiinnostunut kansainvälisyydestä ja muista kulttuureista?

- Ulkomailla opiskelu piristää ja avartaa näkemyksiä sekä kohottaa itseluottamusta.

Yleisin kansainvälisen toiminnan muoto on käytännön työtehtävien tekeminen ja oppiminen työpaikalla ulkomailla. Kansainvälinen työpaikalla tapahtuva oppiminen on osa opintojasi, se sisällytetään sellaisenaan tutkintoosi oman henkilökohtaisen opinto-/opiskelusuunnitelmasi mukaan. KV-jaksolle asetetaan osaamistavoitteet kuten kotimaankin jaksolle ja laaditaan koulutussopimukset sekä muut tarvittavat asiakirjat. Kansainvälinen työpaikalla tapahtuva oppiminen soveltuu parhaiten opintojen loppuvaiheessa olevalle opiskelijalle, sillä silloin perusammattitaito on jo tarpeeksi vahva, jotta myös vieraassa kulttuurissa voi keskittyä paremmin uuden oppimiseen ja olemassa olevien taitojen kehittämiseen.

Kilpailutoiminta

Ammttitaitokilpailuissa on myös mahdollista edetä kansainvälisiin kilpailuihin asti, Euroopan mestaruuskisoihin tai jopa MM-kisoihin asti. Katso lisää kilpailutoiminnasta täältä! 

 

Hakuajat KV-jaksoille

Jos haluat KV-jaksolle syksyllä, hae jaksolle 30.4. mennessä ja talven ja kevään jaksoille 30.9. ja 15.12. mennessä. Hakemus löytyy Wilmasta, ota ensin yhteyttä KV-yhdyshenkilöön!

 

Lue lisää!

JEDUn kv-opas

Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteet

Kansainvälisen toiminnan blogista löydät uusimmat matkaraportit!