Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto

Tekniikan alat

Koulutuspaikkakunnat: Haapavesi, Kalajoki, Nivala

Tavoite

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon tavoitteena on, että tutkinnon suorittaneella on laaja-alaiset perusvalmiudet teknologiateollisuuden valmistustehtäviin, kone-, laite- ja automaatioasennuksiin sekä kunnossapitotehtäviin. Laaja-alaisten perusvalmiuksien lisäksi hänellä on erikoisosaaminen johonkin työtehtävään. Hänellä on materiaalituntemusta ja hän tuntee koneiden ja laitteiden rakenteita ja toimintaa. Hän osaa käyttää käsityövälineitä sekä valmistuksessa ja kunnossapidossa käytettäviä koneita.

Tutkinnon suorittanut osaa erilaisia valmistustekniikoita ja koneiden ja laitteiden kokoonpanossa ja asennuksessa käytettäviä työmenetelmiä. Hän osaa tehdä työtehtäväkokonaisuuksia työpiirustusten ja työselitysten mukaan.

Koneistaja osaa työstämällä valmistaa koneiden osia ja muita työpiirustuksien mukaisia kappaleita hyödyntäen automaattisia työstökoneita. Hän osaa suunnitella valmistuksen eri työvaiheiden keskinäisen järjestyksen sekä käyttää alan materiaaleja, koneita- ja laitteita sekä menetelmiä työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Koneistaja vastaa myös valmistamansa tuotteen laadusta, käyttämiensä koneiden oikeista säädöistä ja toiminnasta. Hän osaa ohjelmoida CNC- työstökonetta ja käyttää sitä valmistukseen.

Koneasentaja osaa kokoonpanna ja asentaa mekaanisia koneita- ja laitteita. Hän osaa tehdä koneasennuksia oikeassa järjestyksessä ja oikeilla menetelmillä työohjeiden ja piirustusten avulla. Asentaja osaa tarkastaa asennettavaksi tarkoitetut osat ja komponentit, sekä tehdä niihin tarvittavat tarkistukset, muutokset ja dokumentoinnit. Hän tuntee koneiden ja laitteiden rakenteita ja toimintaa, osaa käyttää materiaaleja ja eri asennusmenetelmiä työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Koneasentaja osaa soveltaa mekaniikkaa, hydrauliikkaa ja pneumatiikkaa työssään. Hän osaa tehdä koneiden ja laitteiden asennuksia, huoltoja ja olla mukana laitteistojen käyttöönotossa ja korjauksissa.

Levyseppähitsaaja osaa suunnitella sekä valmistaa piirustusten mukaisia levytöitä, hitsaustöitä sekä metallirakennetöitä hyödyntäen nykyaikaisia valmistusmenetelmiä. Hän osaa suunnitella valmistuksen eri työvaiheiden keskinäisen järjestyksen sekä käyttää alan materiaaleja, koneita- ja laitteita sekä menetelmiä työn kannalta tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti. Hänellä on ammatissaan vaadittavat pätevyydet ja kokeet suoritettuna. Hän vastaa myös valmistamansa tuotteen laadusta sekä käyttämiensä koneiden oikeista säädöistä ja toiminnasta.

Missä työskentelisin?

Työpaikkoja on teknologiateollisuuden lisäksi muussa teollisuudessa erilaisten asennus-, käyttö- ja kunnossapitotehtävien parissa. Lisäksi tutkinnon suorittanut voi työskennellä alalla itsenäisenä yrittäjänä.

Koneistaja työskentelee osana tuotantoa, jossa valmistetaan lastuamalla työpiirrustusten mukaisia erilaisia kappaleita ohjelmoimalla ja käyttämällä automaattisia CNC- koneita. Valmistus voi olla yksittäiskappaleiden tekemistä tai sarjavalmistusta. Koneistaja toimii koneenosien koneistustehtävissä sekä valmistettujen tuotteiden mittaus- ja laadunvarmistustehtävissä. Erikokoisia ja eritarkkuusvaatimuksilla koneistettuja osia käytetään kaikkialla kone- ja laiterakennuksessa.

Koneasentaja toimii erilaisten mekaanisten laitteiden ja koneiden asennus- ja kokoonpanotehtävissä teollisuudessa, korjaamoilla tai asiakkaan tiloissa. Hän työskentelee osana tuotantoa tekemällä kokoonpanoja, asentamalla yksittäiskappaleita tai kone-elimiä sekä osallistumalla huolto- ja kunnossapitotöihin. Asennustyö voi olla sarjatyömaista tai sisältää suurenkin komponentin vianhakua ja vaihtotyötä.

Levyseppähitsaaja hitsaa, muokkaa ja liittää levyjä. Hän työskentelee osana tuotantoa, jossa valmistetaan työpiirrustusten ja ohjeiden mukaisia erilaisia teräksisiä kappaleita. Työtehtäviä voivat olla esimerkiksi erilaiset hitsaustyöt, levyjen leikkaaminen ja taivuttaminen. Hän osaa hyödyntää työssään moderneja CNC- koneita ja laitteita. Levyseppähitsaaja toimii metalliteollisuudessa levykappaleiden ja hitsattujen kappaleiden valmistustehtävissä tehden erilaisia teräsrakenteita tai niiden osia. Teräsrakenteita käytetään monipuolisesti erilaisissa koneissa, rakennuksissa ja kulkuneuvoissa.

Koulutuksen sisältö

Koneasentajaksi voit opiskella Kalajoella ja Haapavedellä.

Koneistajaksi ja levyseppähitsaajaksi voit opiskella Haapavedellä, Kalajoella ja Nivalassa.


Yhteyshenkilöt

Kalajoki
Siirilä Esa
koulutusjohtaja
Puh. 040 150 8432
esa.siirila@jedu.fi

Nivala
Saarela Jyrki
koulutusjohtaja
Puh. 040 142 8611
jyrki.saarela@jedu.fi

Haapavesi
Leppälä Jukka
koulutuspäällikkö
Puh. 0401428789
jukka.leppala@jedu.fi

HAE KOKO TUTKINTOON

Kalajoki »
Nivala »
Haapavesi »

HAE TUTKINNON OSIIN

Kalajoki

Koulutus alkaa:

Koulutuksessa tehdään käytännön asennustyöharjoituksia. Opit piirustusten, teknisten dokumenttien ja kytkentäkaavioiden käyttämistä asennustöissä, sähkötekniikan perusteita, koneissa ja laitteissa käytettävien materiaalien ja nesteiden tunnistamista sekä käsittelemistä. Opit myös pneumatiikan ja hydrauliikan perusteiden hallintaa kytkentätöissä.

Koulutus soveltuu esimerkiksi metallialalla työskenteleville, jotka haluavat täydentää osaamistaan asennus- ja automaatiotöiden osalta. Koulutukseen osallistuminen ei kuitenkaan edellytä aiempaa koulutusta alalta.

Koulutus on maksuton ja sisältää lounaan lähiopetuspäivinä. Koulutuksen yhteydessä on mahdollista suorittaa EFR-ensiapukortti, työturvallisuuskortti ja tulityökortti.

HAE »