Yrittäjän ammattitutkinto

Kauppa, hallinto ja oikeustieteet

Koulutuspaikkakunnat: Oulainen, Piippola (Siikalatva)

Tavoite

Tutkinnon tavoitteena on antaa työvälineitä menestyvän yrityksen perustamiselle ja jo toimivan yrityksen kehittämiselle. Tutkinnon suorittaminen edellyttää sitoutumista oman liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman kehittämiseen. Jokainen tekee omaa itsenäistä projektiaan, mutta samalla verkostoituu muiden opiskelijoiden ja yritysten kanssa. Opintoihin liittyy lisäksi omaan yritysprojektiin liittyviä etätehtäviä (analyysejä, raportteja ja suunnitelmia).

Yrittäjän ammattitutkinto voidaan räätälöidä myös hyvinvoinnin ammattilaisille, jotka haluavat kehittää uusia matalankynnyksen palveluja sosiaali- ja terveysalalle. Tutkinnon myötä saat uusia käytännön työvälineitä sote-uudistuksen avuksi, mm. palvelumuotoilu, kilpailukyvyn kehittäminen, verkostoituminen ja uusi teknologia. Tutkinto on tarkoitettu yritystä suunnitteleville, käynnistäville, sekä toimiville yrittäjille.

Missä työskentelisin?

Koulutus on tarkoitettu esimerkiksi jo toimiville yrittäjille, yritystä käynnistäville tai yritystä suunnitteleville sekä sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille. Tutkinto soveltuu myös sivutoimisille yrittäjille, maatalousyrittäjille ja franchising-yrittäjille.

Koulutuksen sisältö

Tutkinnon suorittaminen edellyttää sitoutumista oman liikeidean ja liiketoimintasuunnitelman kehittämiseen. Jokainen tekee omaa itsenäistä projektiaan, mutta on mahdollista verkostoitua myös muiden opiskelijoiden ja yritysten kanssa. Jokaiselle tutkinnon suorittajalle räätälöidään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma ja tutkinnon suorittamisaikataulu.

Tutkinnon voi suorittaa työn ohella.

Yrittäjän ammattitutkinto muodostuu seuraavasti:

1. Aloittava yrittäjä

Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala

• Yritystoiminnan suunnittelu

• Kaksi valinnaista tutkinnon osaa

2. Toimiva yrittäjä

Yritystoiminnan kehittämisen osaamisala

• Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen

• Kaksi valinnaista tutkinnon osaa

Valinnaiset tutkinnon osat:

henkilöstöhallinto, myynti- ja markkinointi, taloushallinto, tuotteistaminen, sähköinen liiketoiminta tai tutkinnonosa toisesta perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnosta

Koulutus toteutetaan monimuotoisesti Oulaisissa. Lähiopetusta on 2 iltaa/kk ja lisäksi verkko-opetusta ja yksilöohjausta. Koulutus kestää noin vuoden.

Koulutuksen hinta 400 €.


Yhteyshenkilöt

Oulainen
Joki-Kolehmainen Ritva
koulutuspäällikkö
Puh. 044 769 2401
ritva.joki-kolehmainen@jedu.fi