Koulutuskeskus JEDUssa opiskelijoilla on mahdollisuus päästä mukaan tutoriksi tai hyvinvointitutoriksi. Tutorit ovat uusien opiskelijoiden tukena arjessa sekä osallistuvat erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Hyvinvointitutorit taas toimivat eräänlaisina vertaisliikuttajina, jotka aktivoivat liikkumaan koulupäivien aikana. Hyvinvointitutorit ovat mukana liikunta- ja hyvinvointitapahtumien järjestämisessä. Tutortoiminnasta saa osaamispisteitä.
Tutorit
Tutorit ovat toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita, jotka auttavat uusia opiskelijoita tutustumaan oppilaitokseen ja pääsemään helpommin kiinni opiskelun rytmiin. Oman ryhmäsi tutorit käyvät esittäytymässä luokassa heti opintojen alettua.
Onko sinulla kysymyksiä opintoihisi liittyen? Kysy tutoriltasi! Oletko kiinnostunut ryhtymään tutoriksi? Ota yhteyttä opinto-ohjaajaasi!
Hyvinvointitutorit
Hyvinvointitutorit ovat ensimmäisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita, jotka mm. ideoivat ja toteuttavat erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä tempauksia ja tapahtumia JEDUn opiskelijoille. Hyvinvointitutoreiden tehtävä on myös aktivoivat muita opiskelijoita toiminnallisempaan koulupäivään.
Onko sinulla kysymyksiä hyvinvointitutoreihin liittyen? Haluatko mukaan toimintaan? Ota yhteyttä opinto-ohjaajaasi tai Terhi Lehtolaan!