Siirry sisältöön
Tomaatit kypsyvät kasvihuoneessa

TELMA -työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA) antaa sairauden tai vamman vuoksi vaativaa erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta.

TELMA -koulutus

Koulutus vahvistaa opiskelijan selviytymistä elämän eri osa-alueilla mahdollisimman itsenäisesti, kehittää opiskelijan omatoimisuutta ja toimintakykyä erilaisissa ympäristöissä. Koulutuksen aikana opiskelija oppii itselleen sopivia keinoja selviytyä arjessa ja yhteiskunnan kokonaisvaltaisena jäsenenä osallistumalla lähiyhteisönsä toimintaan. 

Koulutuksessa opiskellaan käytännönläheisesti itsenäisessä elämässä tarvittavia taitoja. 

Tavoitteena on, että opiskelija valmentautuu oman toimintakyvyn mukaiseen itsenäiseen elämään ja tutustuu työelämään sekä löytää itselleen sopivan muodon siihen osallistumiseksi. 

Koulutus toteutetaan erityisopetuksena ja opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, HOKS. 

Koulutuksen tavoitteet ja sisältö

Koulutuksen tavoitteet ja sisällöt rakennetaan yksilöllisesti opiskelijan tarpeiden mukaan. Koulutuksen laajuus on 60 osaamispistettä. 

Koulutus muodostuu seuraavista valinnaisista koulutuksen osista: 

Ammatillisen toimintakyvyn vahvistaminen 

Opiskeluvalmiuksien vahvistaminen 

Työelämään valmentautuminen 

Muut valinnaiset koulutuksen osat 

Koulutuspaikkakunnat

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta järjestetään Haapavedellä.

Tarvitsetko apua koulutukseen hakemisessa tai muuten opastusta ja vinkkejä? JEDUn hakupalvelut auttaa!